Offerhällan igen

Offerhällan on aina jostain syystä jäänyt muiden paikkojen varjoon. Eihän me olla käyty siellä kesällä ku kerran aikasemmin, ja silloinkin leikki loppui sen verran lyhyeen, ettei me ehditty edes laskeutumaan alas varsinaiselle pääseinälle.

Näin jälkikäteen se oli ehkä hyväkin juttu. Me oltiin nimittäin lähdössä laskeutumaan 50 metrisillä köysillä 59 metrin laskeutumista. Sen lisäksi, koska ei löydetty laskeutumisankkuria, tarkoitus oli laskeutua puusta, n. 10 metriä varsinaisen laskeutumispaikan yläpuolelta. Tiedettiin kyllä että seinä on negaa, mutta ajattelin että kyllä mä jonku KTO ratkaisun keksin jos köysi ei yllä maahan asti. Heilautan itteni seinään, kiipeen alas vikat metrit tai jotain...

Niin... se laskeutuminen menee tosiaan 7 metriä irti seinästä, siinä olis saanu lähes 20 metriä vajailla köysillä vähän heilutella.

Onneksi tällä kertaa oli mukana yli 60 metriset narut, löydettiin oikea ankkuri ja päästiin pääseinälle kiipeämään niitä linjoja joista Offerhällan on kuuluisa. Poikkeuksena moniin muihin kallioihin, parkkikselta tullaan suoraan kallion päälle ja alas pääsee, jos ei ainoastaan niin ainakin helpoiten laskeutumalla.

Halvvägs till Himmelen (6) on topon mukaan En av Sveriges finaste spricklinjer, mikä Bohuslänissä muutaman kerran käyneenä kuulosti enemmän kuin hyvältä. Anu saittasi reitin, ja oli sitä mieltä että hienoin halkeama mitä on ikinä kiivennyt.

Ite kiipesin perässä ja en varmaan hirveästi liioittele jos sanon että reitti vetää vertoja Nosen kuuluisalle Pancake flakelle. Yli 30 metrinen käsihalkeama mikä on loppua kohti muuttuu negaksi. Tästä ei trädikiipeily hirveästi parane.  © Anu Korosuo

Mä oon pitkään miettinyt että jos ja kun se Offerhällan on niin pirun hyvä, niin miksi siellä ei kiivetä joka viikonloppu? Paikka on suhteellisen lähellä Umeåta, ja reittejä löytyy vitosesta 7c:n halkeamiin.

No, kyllähän sitä jo laskeutuessa tajusi ettei nyt olla Rollareilla. Eikä edes Blåbergetillä, vaikka kallio pituutensa puolesta onkin vain 10 metriä korkeampi. Mä oon aika monta kertaa elämässä laskeutunut, ja aika korkealta, tehnyt töitäkin korkealla, eikä mulla ole minkäänlaista korkeanpaikankammoa. Silti huomasin tarkistelevani solmuja vähän turhaan moneen kertaan.

Edellisellä kerralla Feting teki jo selväksi että Bohuslänin sandbaggays on pientä Offerhällaniin verrattuna, muttei tiukat greiditkään yksinään selitä väenkatoa.

Offerhällanissa on jotain outoa. Mun tekis mieli sanoa että siellä tuntee sen kun saamelaiset on uhrannu jengiä. Tai ehkä mulla oli vaan krapula. Joka tapauksessa siellä se kiipeily on pirun nihkeetä. Reitit on vaikeita ja likaisia. Jokainen varmaan tajuaa että se on vähän eri juttu kiivetä hammasharjalla putsattuja Bohuslänin sormilukkoja kuin 7 vuotta sitten viimeksi teräsharjaa nähnyttä negaa sammalränniä.

Me otettiin pakkeja useammaltakin reitiltä, käytännössä tosin ennen kuin edes ehdittiin muuviakaan tehdä. Halkeamat olivat upeita, pitkiä, jyrkkiä ja sammalta ja paskaa täynnä. Ihan oikeesti, ei oo kiva ottaa pataan kutosen reiteiltä sen takia, että jokaista jammia varten saa ensin kaivaa 20 senttiä multaa halkeamasta. Toisaalta, kyllähän me jotain kiivettävääkin löydettiin ja olihan esim se Halvvägs till Himmelen puhdas.

Ongelma on kuitenkin tämä: paikassa käy ainoastaan muutama Umeån sankari, ja nekin max kerran vuodessa. Vaikka sieltä nyt harjaisi kaikki reitit puhtaiksi, olisi ne todennäköisesti jo kasvaneet umpeen ennen kuin seuraavan kerran kukaan eksyy paikalle. Potentiaalisesti yksi Ruotsin parhaista trädipaikoista, mutta nykykunnossa siellä saa joko harjata reitin ennen nousua, tai sitten kiivetä niin helppoa ettei se sammalkerros haittaa kiipeilyä. Sad but true.

 Nåiden (6), Dihedraalin ja offarin yhdistelmä, joka on topon mukaan on "Siistin nihkeetä". Tekisi mieli korvata topoon ensimmäisen adjektiivin tilalle voimasana © Anu Korosuo

 Puhtaana reitti olisi maailmanluokan kiipeilyä, nyt sai repiä saniaispuskia nyrkkijammien tieltä.  © Anu Korosuo

 Anu otti taas perinteiset maisemakuvat topista © Anu Korosuo

 Mä taas herkistyin paluumatkalla ja halusin pysähtyä kuvaamaan usvaista lampea

Offerhällan

Offerhällan on kuuluisa sekä hienoista halkeamista, että tiukoista trädiprojekteista. 75 metriä korkeutta. Profiili on sen verran jyrkkää että laskeutumislinjakin menee kokonaan ilmassa. Ei se nyt montaa astetta negaa ole, mutta ero vaikka Olhavan laattaan tai Blåbergetin stora väggeniin on selvä.

Topokin hehkuttaa: En klippa att drömma om. Stor klättring, med en samling av Sveriges mest givna spricklinjer.

Offerhällan on vanha uhrauspaikka jossa jumalina ovat toimineet puunuket. Tarinan mukaan, mikäli jumalat eivät olleet suosiollisia, paikalliset rankaisivat puujumalia piiskaamalla niitä koivunoksilla.

Jostain syystä ei olla koskaan päästy kesällä paikanpäälle. Keväisin kallio valuttaa aika pitkään ja kesällä mä oon usein ollu Suomessa tai jossain reissussa. Ja sitten kun oon tullu takas ni Niemiselissä onkin jo parhaat kelit.

No tällä kertaa reissu loppui lyhyeen vaikka tarkoitus olikin kiivetä kolme päivää. Ensimmäiseksi reitiksi valittiin kuuluisa offari En Feting 6. Mä en tiedä että mistä mulla on tullu sellanen mielikuva että mä olisin jotenkin hyvä kiipeämään offareita. Varmaan siitä että mä tykkään kiivetä niitä. Siinä on vähän sellanen tekemisen meininki. Kuitenkin se että mä tykkään kiivetä niitä, ei tarkoita että mä olisin mitenkään erityisen hyvä niissä. Tykkäänhän mä kiivetä jäätäkin. Ja jos nyt vielä vähän enemmän miettii ni mähän kiipeän helpommin 7c:n sporttireitin kun 6c:n offarin. Eli joku voisi sanoa että että mä oon suorastaan paska offareissa. Onneksi kukaan ei sano, koska eipä niissä kukaan muukaan tunnu loistavan. (Paitsi Fat-O, mutta sillä onkin hyvät fyllit)

No joo takas reitille. Olin siellä reitin yläosassa, jos tarkkoja ollaan niin tasan vikassa muuvissa. Jostain syystä sain idean että heitänpäs tästä jalan käsien yli ja teen sellasen elämää suuremman drop kneen. Kyllähän mä tajusin heti muuvin tehtyäni että nyt haukattiin paskaa, mutta koska pakittaminen ei nyt ollu enää mahdollista, päätin vääntää itseni jalan päälle vaikka vähän sattuisikin. No vääntäminen sattui tietysti lisää, mutta tarpeeksi kun jänskättää ni se kipu tuntuu kuitenkin mukavammalta vaihtoehdolta kuin irti päästäminen. Niinpä väänsin polven solmuun ja sain itseni hyllyn päälle. Reitin saittaaminen oli tietysti kiva juttu, mutta viikonlopun kiipeilyt oli siinä. Itse asiassa hyvä kun sain itseni takaisin autolle.

Pikku nettitohtoroinnin perusteella Medial Collateral Ligament olisi venähtänyt, tuskin mä sitä oon omilla voimilla saanu kokonaan poikki. Sen verran se kuitenkin sattuu että öisin on vaikea nukkua ja tukisidettä tarttee että pystyy liikkumaan. No, toivottavasti ei pahemmin mennyt. Keväällä tuli jo ihan tarpeeksi taukoa.

Offerhällan. Kallion päällä oleva laavu näkyy kun klikkaa kuvaa suuremmaksi.

Kalliolle on selvät ohjeet

Reittejä ei ole montaa, sillä kalliota ovat kehittäneet lähinnä Umeån oma porukka, ja sekin vasta muutaman vuoden ajan. Täältä löytyy koko topo.

(c) sverigeföraren

Kallion päältä pystyisi hyvin basettamaan

En Feting

(c) Pär Lindholm (kuva pöllitty sverigeförarenista)

Anu Fetingin kimpussa

Loppumetrit...

Anun taidekuva kallion päältä