Last bits of Umeå action

There has been a lot of development in Rösås (before the ban of course), and five new routes/projects have been established. The easiest is Anu´s Flapjack (6c+), a nice but tricky route. Nearby Ässä mix (7b) is a steep route with big jugs. Two no-hand kneebars in the steepest section!! A few meters to the left is super steep and bouldery Missä X (7c+). The steepest line in the cave is an open project. Also, I decided to bolt the old project at Ravinen. It’s too hard for me, but something for Urban, Mikko and other hard core crimpers in Umeå.

I also climbed a new route to Blåberget. “Ranka” (7a) is an impressive arete, a bit similar to Kanten but easier and even more exposed! Climbing is very technical: compression moves, pinches and hooking.

The route starts from a big ledge, 25 meters above the ground. It’s possible to reach the route by climbing Skiljelinjen´s first pitch (6b+) or a hard and bold variation to Steneld, or rappel from the top. Ranka is completely bolted, you need 11 draws.

The variation to Steneld is a straight line and a logical “individual” 1st pitch to Ranka. It is basically 20 meters of Steneld and then after the crux you climb straight to the Skiljelinjens mid anchor via short crack. I cleaned the crack, did all the moves, but I didn’t have time (=balls) to climb it. But it’s very doable and open project for anyone.

So, a lot of new climbing around Umeå, have fun! Here is a topo to Rösås.


Btw. Swedish climbing association did a short interview about me. You can find it from associations new website Bergsport.se

Flapjack 6c+

 The new sector in Rösås is pretty steep! Me coming down from Missä X 7c+

Blåberget. Ranka is the obvious arete in the middle of the photo.

Hejdå Umeå!

This is probably the last post from Sweden. At the moment we are packing the campervan and tomorrow we’ll be heading to Mid-Europe.

Four years was the time we planned to stay in Umeå, and even though it stretched to almost six years, I‘m not complaining. Life in Sweden has been good. However, now it’s time to move on.

Our third life begins in Austria.

Hejdå Blåberget!

Hejdå beautiful blondes in Sweden!

Lust och fägring

Lust och fägring is one of the hardest routes in Blåberget, and with only three bolts the hardest ”partly bolted” route. This blank face was first climbed by Krister Jonsson in 2005 and for some reason the second ascent was not done until 2011. The first repetition was done by Jonas Wiklund, who called the route a sandbag and proposed a grade 7c+. The route was originally graded with a Swedish grade 8 (7b+/7c).

Both I and Anu tried the route in Blåbergsträff, and now we drove back for a tick. It’s actually pretty convenient that we can nowadays work on same routes.

What comes to the route, it’s very technical, but there are no hard moves. It’s a slab and you can take a no-hand rest in several places. The downside is that as your feet are already burning, the no-hand rest actually just makes it worse.

At first the route felt very difficult, but on the other hand we were most of the time just trying to figure out the right sequence. Once we found out how to climb the route (btw, it’s very different route if you are 180 cm or 163 cm) it felt pretty easy.

On the other hand even the hardest routes tend to feel easy after several tries. Still, if I compare the route to similar routes, like År av ensamhet (7b) or Kanten (7b+), I think it’s about the same difficulty as Kanten or a bit more difficult. So, for me the original grade does not feel like a sandbag, especially as grading in Blåberget is generally hard, but maybe it’s on the harder side of the scale? 7c?

Another thing. According to Sverigeföraren there are four(?) bolts and “It’s possible to set an ok cam in finger size a bit higher up (3-4 m above the ledge). Otherwise bolted.”

I think this is a bit misleading information. You can put 3 - 4 solid protections before the first bolt (we are a bit pussies so we put 6...), a very good cam to the horizontal crack between the second and last bolt, and a #3 cam 5 meters after the last bolt.

So, in total we put 9 pieces of protections and clipped three bolts.

Here is our gear list, if it helps someone:

#0.2/0.3 Mastercam offset
#3 BD C4
#000 BD C3
#0.4 totem
#0.4/0.5 alien offset
#00 BD C3 (= #0.1)
#0.3 totem
#1 BD C3 (= #0.3)
#3 BD C4

Anu & Lust och fägring

Blåbergsträff

Blåbergsträff is something every trad climber in Umeå should take part of. Unfortunately most of local crackoholists have already moved from Umeå. Also, "Toughest" -competition was arranged during the same weekend. When we arrived to Blåberget on Friday night, we were the only ones there. 

We were here for the first time in 2008, things have changed. Even the approach looks different

 Johan on År av ensamhet 7b, one of the best routes on Blåberget

 Gustav on Vulkanus 6

 This is one of the seldom repeated traverses, wonder why

 This is what Swedish trad climbing is all about: fika with tape gloves

 This little fellow was under our camera bag, be careful out there!

 More fika

 UKHK has usually offered some beer, a lovely idea, only ruined by the fact that it's  2.8% folköl.

 It just tastes terrible

 Swedes getting wasted

 Many years of complaining finally paid off! This is what I got!

 Damn right!

 Gustav didn't get one

 Party goes out of control, Johan drinks his folköl through a candy pipe

 It was actually a very nice evening. It was also nice to see that Tommy still comes to the meeting every year!

Myseld

Några FAs

Blåbergetsträffin aikaan on perinteisesti tullut kiivettyä jotain uutta. Tällä kertaa kiipesin reitin, jonka itse asiassa luulin kiivenneeni jo viime vuonna. Siinä kuitenkin roikkui edelleen mun köysi, eikä toisaalta nousua varmistaneesta henkilöstä, tai reitin nimestä ollut mitään muistikuvaa, niin ehkä mä sitten vaan kuvittelin kiivenneeni sen. No sama se, nyt on ainakin kiivetty. Reitin nimeksi tuli Senap (7a+).

Toinen ensinousu tuli Mosjön kuuluisaan katto-offariin. Itse asiassa halkeama oli huhujen mukaan niin tiukka ettei se oikein jaksanut edes kiinnostaa. Jos se ja se ei sitä pystynyt kiipeämään niin mitä saumoja mulla olisi?

Toisaalta, ehkä muut onkin vaan huonompia? No, Gustav halusi lähteä projektoimaan halkemaa eikä mua tarttenu kauaa yllyttää mukaan. Kateltiin muuvit läpi ja "perse edellä"- beetan keksittyäni kiipesin reitin ekalla yrkällä. Gustav oli kyllä lähellä nussia ensinousun ennen mua, se nilkki otti yrkän just ennen omaa nousuani, ja tippui vikasta muuvista! Hah, ihan oikein.

Joka tapauksessa, ottaen huomioon että me oltiin ekaa kertaa projektin kimpussa, ja muuvien testailun jälkeen reitti tuntui aika pirun helpolta, niin tuli vähän sellanen olo että mikä siinä nyt sitten oli olevinaan niin vaikeaa? Hemmetti toi on ollut jo vuosia projektina.

Reitin nimeksi tuli Rövaren (7A), (koska A) nussin Jonaksen megaprojektin ja B) Anun mielestä se on hauska nimi, koska siinä on myös sana röv, eli perse)

 

 Blåbergetsträff-puuhastelua. Vaikka tie onkin todennäköisesti tällä hetkellä jo ajokunnossa, niin takakautta pääsee edelleen varmemmin perille. © Anu

 Senapin (7a+) noususta ei tainnut tulla yhtään kuvaa, mutta se on Storaväggenin vasemmassa laidassa, heti Gugnerin vasemmalla puolella.

 Gustav fiilistelee kattohalkeaman nyrkkijammeja

 Rövaren 7A © Gustav Nilsson

Tjocka tjejer på Ica

Hesari julkaisi viime vuonna artikkelin otsikolla “Lihavuus tappaa nälkää enemmän”. Ollaan siis ylitetty se maaginen raja jolloin ylensyömisestä on tullut suurempi ongelma kuin nälänhädästä.

Iltalehti, tuo tieteellisten tutkimusten graalin malja, otsikoi pari kuukautta myöhemmin "Ylipainoinen onkin kohta normaalipainoinen". Jutun mukaan normaalipainon rajoja pitäisi nostaa, koska suomalaista on tullut niin läskejä, ettei normaalipaino vastaa enää ns. keskimääräistä painoa. Tavallaan mä ymmärrän, jos kaikki painaisi yli 100 kg, ni olishan se silloin epänormaalia painaa 75 kg.

Mä näin viime viikolla pari isompaa tyttöä jonottamassa Ican kassalla. Tais olla viimeksi Amerikassa 2007 ku näin oikeesti kunnon tankkeja. Mietin hetken että mitäköhän ihmiset syö, että niistä tulee noinkin massiivisia. No vastaushan oli siinä liukuhihnalla. Kolme pussia sipsejä, pussi vaahtokarkkeja, ja helvetinmoinen kasa valmispizzoja. Toisella mimmillä oli söpö lajitelma erivärisiä karkkipusseja. Ostokset maksettuaan toiselle tytöistä iski paniikki. Limppari jäi!

“Olet sitä mitä syöt” tuli jotenkin mieleen, ja samalla katse kääntyi oman ostoskorin puoleen: pullaa ja kaljaa. Ylläri. En tiedä että kumman ostoksista mä olin loppujen lopuksi enemmän järkyttynyt, tarkoitus oli nimittäin ostaa jotain ihan oikeaa ruokaa.

Loppuun pari kuvaa kevään kiipeilyistä.

 Blåberget

 Vähän on vielä lunta reittien alla, ja jostain käsittämättömästä syystä hyttysiä jo nyt!?

 Anu vetelee issekseen

 Ringkallen, ties kuinka mones kerta tänä keväänä. On näköjään Speedomieskin saanu vähän fylliä goretakin alle... © Anu

Ikävästi taas kurssit häiritsee omaa kiipeilyä. Vaikka on sitä varmaan huonompiakin duuneja. Henrik treenaa palikoiden asentamista

 Mulla meinaa kurssit aina vähän venyä, mutta tänä vuonna oon ollu tiukempi ajankäytön kanssa. Hyvä niin, ehtii vähän itekin kiivetä © Anu

 Hurrit välppää jotain auringonlaskussa

 Maisemista nautitaan cameltoet tanassa

 Ruotsalaisiin perinteisiin kuuluu vappukokko. Taustalla Fredrik lämppäämässä jotain Sundsvallin mimmejä.

 

Loppuun taidekuva Gustavista

Blåbergsträff

UKHK:n tärkein karnevaali lienee jokasyksyinen Blåbergsträff. Jopa seuran pikkujoulut jää ruotsalaisten alkoholinkäytöllä helposti kakkoseksi. Aikoinaan tapahtuma on ollut hyvinkin suosittu, kuulemma 40 kiipeilijää parhaimmillaan. Mä taas oon yllättynyt siitä että parkkiksella on 7 autoa, mikä lienee viime vuosien jonkinlainen ennätys, siitäkin huolimatta uusia yläköysittelijöitä koulutetaan IKSUssa helposti 10 kpl viikossa. Mä voisin vannoa, että samaan aikaan ku me oltiin Blåbergetillä, IKSUssa oli saman verran jengiä takomassa 8 metrin sisäseinää. Tai boulderoimassa, sehän on nykyään sitä cooleinta shittiä heti parkourin jälkeen.

No, oli miten oli. Aurinko on laskenut ajat sitten ja kiipeilijät ovat kokoontuneet nuotion ääreen. Laihis rakoilee ja seuran tarjoama kalja maistuu. Syön vaaleata leipääkin, vaikka se jos mikä on saatanasta. Äh, ihan sama, laihdutan sit taas ens viikolla...

Mun elämää suurempi bantningsplaneering loppuu kun Petra äkkiä huudahtaa. "Hei missäs herra X ja neiti Y on?!"

Tässä on ollut jo jonkin aikaa pimeää, eikä kukaan oo kuullut niistä mitään tunteihin. Tosin huhujen mukaan kyseinen pariskunta oli kiivennyt aikaisemmin samana päivänä Till Ankia 4+ neljä tuntia, ilman että olisi ollut mitään sen suurempaa ongelmaa. Siis kunhan vaan nyt kiipesi rauhassa. Mun tekis mieli kertoa mihin aikaan mä sen kiipeän, mutta se lienee toissijaista, kunhan kaikille nyt kuitenkin tulee selväksi että mä kiipeän sen ihan v***sti nopeemmin.

"Allt är säkert bra," sanon ja napsautan uuden kaljan auki. Onhan toinen näistä veijareista ollut jopa mun kurssillakin...samalla kurssilla, josta sain palautetta että oli tullut liikaa asiaa, ja olin kuulemma tyly kun jouduin opettamaan samaa asiaa kolmatta kertaa. Joskus mulla tulee alkeiskursseilla sellainen olo, että jos kasisolmua ja varmistamista ei opi neljässä tunnissa, niin ehkä kannattaisi miettiä jotain muuta lajia, kiipeilyä ei ihan oikeasti ole tarkoitettu kaikille.

Puolen tunnin kuluttua päätetään soittaa. Onneksi niillä on sentään puhelimet mukana. Pariskunta roikkuu pimeällä seinällä, köydet jumissa, eikä otsalamppuja kummallakaan. Jos ei itse osaa ratkaista tilannetta, kannattaa soittaa apua. Tosin sekään ei tule kaikille mieleen. Tilanteenhan olisi voinut ratkaista monellakin tapaa, köysi oli nimittäin jumissa ständin alapuolella, joten pelkästään köyden kiinnittäminen ankkuriin solmulla olisi mahdollistanut turvallisen laskeutumisen alas. Vaikeita juttuja.

Jälkikäteen on aina helppo päteä, että näin ja näin olisi homma hoidettu. Siitä huolimatta musta on aivan käsittämätöntä, miten heppoisilla eväillä ihmiset uskaltaa lähteä isoille seinille. No, tällä kertaa oltiin ainoastaan 60 metrisellä seinällä, 90 km kotoa, mutta se riitti siihen että äkkiä olikin aika pirun ikävä tilanne. Ja potentiaalisesti aika vaarallinenkin. Ihan oikeasti, mikä tahansa toinen viikonloppu niin Blåbergetillä ei olisi ollut ketään muuta. Usein ne kännykätkin jätetään sinne repun ylätaskuun kallion juurelle.

Noh, iltanuotiolta lähtee yhden hengen pelastusporukka (en minä, itsellä on se olut kesken) ja pariskunta saadaan turvallisesti alas. Myöhemmin illalla tilanteelle naureskellaan, mutta musta tuntuu että pari tuntia aikaisemmin, pimeällä hyllyllä,  ohut fleese päällä +8 asteessa ei paljon naurattanut.

Anu & Gugner 7+. Noniin, tähän sitä on tultu. Anu kiipesi reitin nopeammin kuin mitä itsellä meni aikaa, ja boulderoidessakin taotaan nykyään samoja perseennostoja...

 Johan & Lambdan loputon sormihalkeama 7+

Mä jostain syystä tykkään tästä kuvasta, vaikka Johanin naama ei näykään. Tai ehkä just siksi.

 Johan yrittää toistoa Kanteniin 7b+. Close but no cigar

Kurser, kurser

Maanantaina oli sellanen olo että alkais olla loman tarpeessa. Mä pidän yleensäkin maanantaisin lepopäivän, mutta tällä kertaa oli ennemminkin tarvetta treenipäivälle. Edellisten 11 päivän aikana 7 päivää kurssien pitämistä, mun kesäloma alkaa vahvasti muistuttaa työntekoa.

Tällä kertaa kurssilaisia tuli samalla viikolla Kiirunasta ja Helsingistä, ison maailman meininkiä. Ja jos jotku jaksaa ajaa yli 600 km kiipeilykurssille niin kyllähän sitä tietysti toivoo että ne olis tyytyväisiä kurssin jälkeen. Noita kiipeilyohjaajia kun olis saattanu Helsingistäkin löytyä. Toisaalta Kiirunan porukalla ei hirveesti ollut vaihtoehtoja, mä olin kuulemma lähin ohjaaja.

No, sama se. Pääasia että kurssien hinnat on kruunuissa, eurojen nykyarvolla kun ei Ruotsissa paljon juhlita. Itse asiassa euron heikkenemisen myötä on entistä enemmän tullut sellainen olo että Suomi on Ruotsille sama asia kuin Viro Suomelle. Virolaiset menee Suomeen tekemään raksahommia, vastaavasti suomalaiset menee Ruotsiin ja ruotsalaiset Norjaan. Norjalaisten ei tartte mennä yhtään mihinkään, niillä on ihan tarpeeksi massia. Toisaalta Virokaan ei ole tässä mitenkään alinta kastia, siellähän raksoilla pörrää puolalaiset.

Joo ei se Suomi tässä ketjussa ole mikään voittaja, mutta ihan hyvää keskitasoa.

Blåberget alkaa olla turhankin tuttu © Markus Berg

Ohjaaja pirteänä heti aamusta © Markus Berg

 Sormilukkoja © Markus Berg

 Piissien laittoa yläköydessä

 Eka liidi

 NYT SITÄ ****N LÖYSÄÄ!

 Myggornas herre 5 on lyhyydestään huolimatta ilmavaa kiipeilyä

 Pannutreenejä Snipillä 6

 Antti valmiina ensimmäiseen useamman kp:n reittiin

 Till Ankin 4+ eka kp

 Markus toisella kp:lla

 Oho, köysi loppu kesken. Ja just jyrkimmällä kohdalla, jopas sattu.

 

Antin vuoro jatkaa

 Yläosan likaiset sloupperit pistää mietteliääksi

 Topissa on helppo hymyillä

 Ja alas... Mun käyttämä European Death Knot ei saanut varauksetonta suosiota

 Jaahas, alkaa vissiin satamaan © Anu Korosuo

 Advanced toproping skills. Kuinka kiukutteleva kakkonen saadaan ylös © Anu Korosuo

 Sateesta huolimatta kurssilaisilla tuntui olevan hauskaa. © Anu Korosuo