Christmas presents for climbers

It’s only a few days to Christmas, and you probably haven’t done any shopping yet. Here are some ideas. I used these in Yosemite and found them pretty damn good.



6.0 mm Rapline

Rapline is a 6,0 mm aramid cord, with weight 25 g/m and breaking strength 20 kN. For comparison, a 8,5 mm Kestrel weighs 48 g/m. Aramid cord is very stiff and seems to endure sharp edges as well.

Rapline works nicely as a pull-down rope, as a hauling rope for light hauling and as an independent rappelling rope. This is a perfect choice for solo ascents where you need a light rope only for rappelling. The rope is very static so it should not be used for belaying.

However, the rope being a 6.0 mm it's nicer to use it as a double for rappelling. And a prusik-loop (4-6 mm diameter) can be hard to get working well, especially if you use a French prusik knot.

It's possible to have Rapline as a 60 m, 70 m 100 m or 200 m.

I used this rope as a pull-down rope on Leaning Tower (with a 10.3 mm Osprey) and for rappelling in North Dome Gully.




Cyrus harness

This is one of the lightest bigwall harnesses around. Being 354 g it's about half the weight of my previous bigwall harness, Metolius Waldo Safe tech. Waist loop and leg loops are very wide and give good support especially for aid climbing.

However, I found some downsides as well:
- Only four gear loops, five or six would be better
- Two loops which you use for tying in are too small. However, this is a problem only if you are climbing with a Silent Partner. (it's still possible but tight!)

Also, if you want to open your leg loops on a portaledge, you should buy the Orion harness instead. It's the same harness but with buckles on leg loops as well.




Nineteen G

19,5 g! At the moment, this is the lightest full-strength carabiner in the world. The breaking load is 20/7/7 kN. And this is not only the lightest, but also the smallest as well.

In aid climbing or easy trad climbing the size is not a problem and in Yosemite these were perfect. However, when I'm climbing hard trad, I'd rather take some bigger carabiners for easier clipping (like BD Oz).






Also, don’t forget the upcoming guide book for Yosemite Bigwalls and the guidebook for climbing in Patagonia.

AxeGayCorner, del 3

Mä oon aina halunnut hakut, jotka olisivat hyvät joka paikassa. Kun sain ensimmäisen kerran Fusion 2:set käteen, kuvittelin että siinähän se on. Hyvä kiivetä jäätä, hyvä kiivetä mixtaa, intregroitu vasara, hyvä tehdä sitä ja tätä.

Ensimmäisten pitonien asentamisen myötä tuli selväksi ettei se nyt ihan niin jokapaikan höylä ole kuin mitä olin kuvitellut. Saahan sillä haat seinään, mutta pitää muistaa että mä oon alottanut teknoharrastuksen kynävarasalla. Kyllä silläkin sai haat seinään.

Käppyrähakku on käppyrä ja suora on suora. Molemmissa on puolensa, eikä mikään hakku voi koskaan olla paras kaikessa. Lyhyesti sanottuna, suorempi hakku on parempi loivalla, ja käppyrä on parempi jyrkällä. Sittenhän on vielä erikseen vuorikiipeilyhakut, mutta pysytellään nyt jääkiipeilyssä.

Mä oon huomannut että ihmisillä, itseni mukaan lukien, tuntuu unelmat sekoittavan kivasti todellisuutta. Katsellaan videoita missä Gadd vetää figure-nelosia katossa, ja sitten ostetaan häkkyrät joilla liidataan kolmosta ja yläköysitellään nelosta.

Jos hakun terä on jyrkässä kulmassa jäähän nähden, on sitä vaikeampi lyödä jäähän kuin loivemmassa kulmassa olevaan terää. Mitä enemmän kahva on vaakatasossa hakun varteen nähden, sitä vaikeampi sillä on lyödä tarkasti. (epätarkkuutta tulee sivuttaissuunnassa) Suorempaa hakkua on myös yleensä parempi käyttää paksujen hanskojen kanssa.

Tämän pikku alustuksen jälkeen otetaan syyniin parit BD:n hakut, eli Cobra ja Fusion.

Uutta Fusionia ei pidä sekoittaa vanhaan, sillä ne eivät ole ollenkaan sama hakku. Vihreällä Fusionilla on huomattavasti helpompi kiivetä jäätä kuin vanhalla. Loivalla jäällä (WI 3-4) on taas suorempi hakku, kuten Cobra, paljon järkevämpi valinta.

Kannattaakin miettiä mihin käyttöön hakut tulee ja mitä ominaisuuksia arvostaa eniten. Cobra on ensinnäkin pirun kevyt (588 g vasaralla), ominaisuus, mitä ainakin naispuoliset kiipeilijät tuntuvat arvostavan. Lisäksi sillä on mahtava kiivetä perusjäätä, ja pystysuorakin jää onnistuu aivan loistavasti. Hiilikuituvarsi tarkoittaa sitä, että kaikki paino on hakun päässä. Tämä taas tekee svingistä, kuten sanonta tunnetusti kuuluu, murhaavan. Sillä on myös hyvä piestä hakoja (varsinkin standard hammerilla). On kuitenkin vaikea uskoa että hiilikuituvarsi kestäisi samanlaista vääntöä kuin alumiinivarsi. Jos siis tulee kiivettyä paljon sellaista mixtaa missä hakkua upotetaan kahvaa myöten halkeamiin, kannattaa harkita jotain kestävämpää hakkua.

Mulla Cobra vaihtuu Fusioniin (672 g) silloin kun kiivetään sellaista, missä ns. roikutaan hakussa. Pitkä siivu pystysuoraa jäätä tai mixtaa, negasta tai katoista puhumattakaan on sellaista kiipeilyä, missä häkkyrät pääsee oikeuksiinsa. Kannattaa miettiä mitä ihan oikeasti kiipeää ja valita hakut sen mukaan. Tai ostaa suosiolla useammat hakut. Hakut onkin vähän sama asia kuin kiipeilykengät; yhdet kengät sopii tietynlaiseen kiipeilyyn ja toiset toisenlaiseen. Edelleenkin, harva boulderoi kattoja TC Proilla, ja yhtä harva kiipeää bigwallia Dragoneilla.

Kuitenkin, mikäli pitäisi valita vain yhdet hakut, ottaisin ehdottomasti Fusionit. Ennemmin mä hajoilen hakkujen ominaisuuksiin loivalla jäällä kuin negalla. Lisäksi BD:n uusi "Fusion Ice Pick", missä on pari astetta loivempi kulma, on taas askeleen lähempänä siihen suuntataan että yksi hakku toimisi joka paikassa. Vielä kun saisi irroitettavan (kunnon) vasaran Fusioniin.

Ai niin, jos taas ostaa useammat hakut, kannattaa ostaa saman valmistajan, jolloin samat terät käy molempiin hakkuihin.

Fusion vs Cobra

Molemmissa hakuissa klippireikä sekä päässä että juuressa spinner leasheja varten. Mä en tajua miksi Petzl ei saa Nomiciin sitä reikää kahvan alle, ne naruviritelmät on oikeesti perseestä.

Fusionin interoidutu vasara vs Cobran standard hammer 

Jotta Fusionilla saisi vasaran osumaan kallioon, pitää käden olla luonnottomassa asennossa. Silloin on vaikea saada voimaa ja tarkkuutta lyönteihin. Uskoisin saman ongelman vaivaavan myös Nomicia, vaikka siinä onkin parempi vasara.

Cobran Minihammer vs Standard hammer

Minihammer on ihan kiva silloin kuin lähtökohtaisesti ei ole tarkoitus asentaa hakoja, mutta joku vasarantapainen olisi kiva jos tarve tulee. Sen sijaan esim Borgalla, missä varmistukset on 90% hakoja, on standard hammer elementissään.

Fusionilla vasarointia pitää harjoitella, ja oon harjoitellut, mutta tässä valitettavasti tulee nyt fysiikka vastaan. Jotta vasara voisi toimia, pitää 

A: vasaran varren olla mahdollisimman suora
B: vasaran "lyöntiosan" tulla reilusti irti varresta
C: vasaran lyöntiosan olla pinta-alaltaan ISO
D: vasaran lyöntiosan olla neliskanttinen, ei pyöreä, eikä varsinkaan mikään v*tun soikio!


Mä en tiedä mitä BD:llä ollaan kelailtu kun Fusioniin on vasara tehty, ilmeisesti ainoastaan ulkonäköä. Ja myönnetään, ihan makee se kyllä on. Harmi vaan ettei sillä tee oikein mitään.

CramponsGayCorner, del 2

Noniin, tällä kertaa lätinää jääkamoista. Mä en jaksa alkaa käymään läpi mitä erilaisia rautoja on olemassa, nyt puhutaan kuitenkin jääputousraudoista, eli niistä millä kiivetään jääputouksia.

En varmaan hirveästi valehtele, kun sanon ettei jääraudoissa ole ihmeitä tapahtunut viimeiseen kymmeneen vuoteen. Raudat on tullut hieman kevyemmiksi, mutta kiipeilijän paino on kiivetessä frontpointeilla niin kuin ennenkin. Eikä se itse frontpointtikaan ole vuosien aikana juuri muuttunut.

Tästä huolimatta uusia vekottimia on aina mukava hypistellä ja vertailla. Jääkenkiäkin voisi tietysti käydä läpi, mutta mun kokemus jääkengistä on sama kuin kalliokengistä. Toinen merkki sopii toisen jalkaan ja toinen toisen. Mä vaihdoin just Kaylandin M11 kengät Gronellin X-Failesiin. Molemmat toimii, mutta X-Failes sopii paremmin mun jalkaan ja näin ollen M11:sta 100 g kevyempi kenkä onkin yllättäen paljon lämpimämpi, kun varpaille on tarpeeksi tilaa. Joku kapeampilestinen on varmaan päinvastaista mieltä. Jääraudoissa sama homma, kannattaa ottaa raudat, mitkä sopii hyvin yhteen kenkien kanssa.

Nojoo, aloitetaanpas BD:n raudoista, eli Cyborgeista ja Stingereistä. Cyborg tulee oletuksena kaksipiikkisenä, ja antibottiin joutuu rautasahalla jyystämään kolon, mikäli rautaa haluaa (antibotin kanssa) käyttää monopointtina. Aika käsittämätön ratkaisu, aika moni kuitenkin kiipeää Cyborgeilla monopointtina. Ainakin ennen kuin Stingerit tuli markkinoille.

  

Cyborg vs Stinger

Stingerit on taas tehty käytettäväksi ainoastaan monopointteina. Itse frontpointit molemmissa BD:n raudoissa on identtiset, samoin kuin “secondary points” eli ne mitkä ottaa heti frontpointin jälkeen jäähän ovat hyvin lähellä toisiaan. Okei, Stingerissä on vähän tribaalivaikutteita terissä, mutta oikeastihan se on piikkien osalta aika sama rauta.

Mä kun tykkään kiivetä monona, niin vaihdoin Cyborgit saman tien monopointeiksi. Niinpä siirtyminen Stingeriin ei ollut elämää järkyttävä kokemus. Hemmetti, sokkotestissä en varmasti vieläkään osaisi erottaa niitä toisistaan. Rehellisesti sanottuna en oo kyllä ihan varma erottaisinko muitakaan merkkejä.

Stinger on kevyempi, mutta Cyborg taas järeämpi (=enemmän metallia). Mä vähän pelkäsin että Stinger olisi vempulan tuntuinen, mutta eipä ole. Tukevuuden puolesta raudat on identtisen tuntuiset. Siitä huolimatta, mä oon aina vähän skeptinen jäärautojen laihdutuskuurien suhteen. Jollain tapaa nimittäin tykkään siitä että jäärauta on järeä, mikä taas antaa viitteitä kestävyydestä. Toisaalta jykevyys tuo lisää painoa, mitä en tietenkään halua.


Cyborgissa on enemmän rautaa, mutta myös grammoja (monopointtina 1024 g, Stinger 966 g)

 Cyborgin kakkospiikeissä on myös massaa

 

 Stingerille taas pisteet muotoilusta

Lynxit on Stingereiden ohella toinen “uusi” rauta markkinoilla, mikä ainakin itseäni kiinnosti. Jossain Petzlin mainoksessa sanottiin, että ne saa sopimaan mihin kenkään tahansa, eikä mahdollisuus käyttää rautaa myös alppikenkien kanssa, missä ei ole sitä etupalikkaa, ole missään nimessä huono. (Cyborgiakin muuten saa sekä "clip", että "pro"-versiona)

Lynx vs Stinger

Ei kuitenkaan kannata uskoa valmistajien hehkutuksia, vaan kokeilla omien monojen kanssa. Omiin kenkiin (Gronell X-Failes & Kaylandin X2) BD:n raudat istuvat hieman paremmin. Lynxin frontpointit on vähän "vinossa", eli piikki ei osoita eteenpäin vaan hieman sisäänpäin. Lynx on siis jonkin verran enemmän banaani kuin Stinger/Cyborg. Tästä ominaisuudesta tosin saattaa olla hyötyäkin kun kiivetään puikkoja.

Toisaalta pienikokoinen (UK 4.5) Kaylandin Apex Dual sopii huomattavasti paremmin Lynxien kanssa kuin Cyborgin (Clip versio) kanssa. Raudan hyvä istuvuus onkin paljon tärkeämpää kuin se onko joku piikki nyt muutaman millin eri kohdassa tai onko rauta muutaman gramman kevyempi.

Voisin kuvitella, että monet uutta rautaa haluavat puntaroivat Lynxin ja Stingerin välillä. Stinger on kevyempi, mutta Lynxissä (1006 g monopointtina, antibotit kiinni) on enemmän säätömahdollisuuksia. Käykää kokeilemassa mikä sopii kenkään, ei meinaan ole yksikään reitti siitä kiinni kummat raudat on jalassa.


Stingerin frontpointti on korkeussuunnassa lähempänä secondary pointseja. Käytännössä voisi kuvitella että jääkiipeilyssä Lynxin kakkospiikit ottaa jäähän todennäköisemmin kuin Stingerissä. Sen sijaan Lynxistä puuttuu kokonaan Stingerin frontpointin juuressa olevat miniterät. Se että tekeekö niillä kiivetessä jotain on vielä vähän epäselvää.

Frontpointit on aika lähellä toisiaan, mutta BD:n piikki on selvästi pidempi. Toisaalta Lynxin piikkiä saa säädettyä eteenpäin.

BD:n frontpointtiin on tehty hammastus “sisäänpäin”. Lynxin frontpointista taas voi viilata hampaita pois muuttamatta terän kulmaa.

Tässä on selvästi ajateltu asiaa käyttäjän kannalta. Mä en tiedä mitä BD:llä on kelailtu, paitsi euroja, sillä Cyborgin edeltäjässä Bionicissa oli myös terät, mitä sai siirrettyä eteenpäin, nykyään ei saa. Toisaalta BD:n frontpointit on pidemmät, halvemmat ja saatavuus parempi (Umeåssa) kuin Lynxin terissä.


Minkä tahansa noista kolmesta raudasta valitseekaan, ei voi kovin pahasti mennä pieleen. Kaikki toimii ja kaikki saa helposti myytyä eteenpäin jos ei tunnu hyvältä. Siinä mielessä en oikein suosittelis halpismerkkejä. Ne on myös vähän vempuloita. (terveisiä Juhalle!)

BD:n ja Petzlin välillä valinta menee varmaan sen mukaan että mikä sopii monoon ja BD:n rautojen välillä sen mukaan mitä haluaa kiivetä. Jos tykkää kiivetä pelkkää helppoa jäätä (WI3 - 4), ja mahdollisesti vielä dualpointtina, niin mä ottaisin ennemmin Cyborgit. Niissä on enemmän rautaa ja vaihtoehtoja, eikä painoerokaan nelosen jäällä tunnu missään. Jos taas tykkää kiivetä vaikeaa mixtaa ja pystyä jäätä, niin sitten ehdottomasti Stingerit.

Ens kerralla juttua hakuista.

GearGayCorner 2013, Del 1

Mä oon huomannut pienen dilemman tässä kamahomostelussa, varsinkin, mikäli haluaisin jutun olevan millään tavalla arvokasta tietoa lukijoille. Ongelmahan on tämä: kun mä saan jotain uutta gearia käsiini, saattaa se hyvinkin olla tuoretta myös markkinoilla. Ok, hyvä tähän asti, mutta miten mä voin kirjoittaa mitään järkevää tavarasta, mitä oon päässyt käyttämään kolme kertaa. Ihan oikeasti, sitä gearia pitäisi käyttää aktiivisesti vuoden verran että siitä voisi jotain järkevää kirjoittaa.

Okei, voinhan mä käyttää sitä kilkutinta vuoden verran ja kirjoittaa siitä sitten? Ongelma vaan tässäkin on se, ettei se vuoden vanha kama-arvostelu kiinnosta enää ketään. Ne jotka on kiinnostunut tuotteesta on sen todennäköisesti jo ostaneet. Ne taas joita ei tuote kiinnosta... no tuskin ne sitä mun arvostelunkaan jälkeen ostaa.

Isossa maailmassa hommahan toimii niin että testaajat saa releet käyttöön jo ennen kuin niitä saa kaupasta, joten arvostelukin voidaan julkaista ennen kuin tuote saapuu markkinoille. Koskapa mä en kuulu tähän eliittiryhmään, on mun arvostelut aina ns vanhaa tietoa.

Tietysti on tuotteita, joiden elinkaari on pidempi, ja näin ollen vanhemmatkin arvostelut voivat olla arvokkaita. Uusia kiipeilijöitä tulee lajin pariin jatkuvasti, ja voisin kuvitella, että esim BD:n Camalottien tai Allujen arvostelut ovat yhtä tärkeitä tänä päivänä kuin 10 vuotta sitten.


Mutta mennäänpä asiaan. Mä en oo köysistä tainnu mitään aikaisemmin kirjoittaa. Patiksessa meillä oli testattavana Edelridin kaapelit, joista mulla ei ollut aikaisempaa kokemusta.

Nyt, puolitoista vuotta myöhemmin, alkaa köysistä olla vähän parempi käsitys. Onhan noita kiipeilymetrejäkin tullut jo useampi tuhat mittariin. 



Kyseessä on siis Edelridin Kestrel 8.5 mm puoliköydet. Itse asiassa Patagoniassa ohuemmat köydet olisivat painon takia olleet paremmat, mutta toisaalta vaikeammilla mixta- ja trädireiteillä on 8.5 mm köysillä puolensa.



Niin kuin monet tietää, 8.5 mm köysiä on käytännössä monen paksuisia ja Kestrel on sieltä keskitason ohuemmalta puolelta. Köysiä oli helppo käsitellä uutena, ja niitä on helppo käsitellä edelleen, vaikka köydet ovatkin saaneet kyytiä. Varsinkin Patagonia oli köysille ehkä huonoin mahdollinen ympäristö. Vaikkei köysiä pitkin tarvitsisikaan jumaroida (mitä sitäkin tuli tehtyä) on paikan kivi järjettömän karheaa, mikä jo itsessään syö köysiä. Tuuli ja irtokivet pitivät huolen siitä että köydet jäivät usein laskeutuessa jumiin. Ja siitähän se mantteli tykkää kun niitä yrittää repiä alas.



Köydet eivät kuitenkaan ole muuttuneet koviksi kaapeleiksi, tai toisaalta löysiksi karvamadoiksi. Nämähän tuntuvat olevan ne kaksi vaihtoehtoa kun köydelle tulee metrejä. Käsiteltävyys tai ulkonäkö ei ole värien haalistumista lukuun ottamatta muuttunut juurikaan alkuperäisestä.

Köydet olivat myös dry-käsiteltyjä. Ominaisuus, mihin Patiksessa ei kiinnittänyt juurikaan huomiota, muuten kuin että ne eivät imeneet vettä itseensä. Sen sijaan myöhemmin jääkiipeilyn yhteydessä on huomannut, että köydet ovat alkaneet olla vähemmän immuuneja jääputouksien valumavedelle. Eli vaikka näkyviä jälkiä ei köysissä olekaan, on Etelä-Amerikan karhea graniitti tehnyt jotain dry-käsittelylle.



Köysissä on merkattu keskikohta mustalla maalilla, mikä tosin varsinkin tummemmassa köydessä hävisi saman tien. Sen sijaan Paulin narun pätkillä merkkaaminen on toiminut pidempään.

Speksit:

Paino 48 g / m
Impact force 6.4
Dynaaminen venymä 29%
Staattinen 9.5%
UIAA pudotuksia 16. (Tätähän ei sitten pidä verrata sinkkuköysien UIAA pudotuksiin, puoliköydet testataan 55 kg painolla, sinkut 80 kg)



Kestrelit tositoimissa

Patiksessa oli myös saman valmistajan valjaat, eli Loganit, joissa oli säädeltävät varustelenkit. Kaunis ajatus, ja ominaisuus, jolta itse odotin paljon. Se ei kuitenkaan oikein toiminut. Varustelenkkien kiinnitysmekanismi oli syystä tai toisesta liian löysä ja jolloin lenkit paitsi liikkuivat itsekseen, myös tiukan paikan tullen irtosivat kokonaan. Ihan vekkuli ominaisuus, varsinkin kun kyydissä on about täysi setti camuja ja kiipeilyä alla useampi sata metriä...

Noh, reissun jälkeen valjaat lähti takaisin tehtaalle. En ole kuullut että oliko maanantaikappale, vai onko muillakin ollut samoja ongelmia. Joka tapauksessa tilalle tuli Korbenit, joista ei pahaa sanottavaa löydy. Perus allrounder: 410 g, neljä varustelenkkiä, säädettävät reisilenkit, paikat parille jääklipperille ja sama tuntuma kuin Arcteryxin valjaissa.

Korbenissa, kuten monissa muissakin Edelridin valjaissa on kumipalikka suojaamassa valjaita köyden kulumiselta. Täähän on se paikka mistä valjaat ensimmäiseksi alkaa repsottaa. Pieni yksityiskohta, mutta oikeastaan ihme ettei muilla valmistajille ole vastaavaa viritystä.

Korben & suojaskordari

Kuitenkin, silloin kun puhutaan jääkiipeilystä, on markkinoilla ainoastaan yksi valjas, joka on vartavasten hommaan tehty. Valjaista löytyykin kuusi jääklipperipaikkaa:

BD Xenos!

Se, että tarvitaanko kuutta jääklipperipaikkaa on tietysti myös hyvä kysymys. No, mä tarvin ja sehän riittää. Niin ja olen kyllä aivan tietoinen siitä, että niitä jääklippereitä voi laittaa mihin tahansa valjaisiin sillä kumiremmillä. Se ei kuitenkaan ole yhtään sama asia, kuin valjas, joka on suunniteltu ensisijaisesti jääkiipeilyä ajatellen.

Ensi kerralla enemmän jääkiipeilyasiaa, raudoista esittelyssä Cyborg, Stinger ja Lynx ja hakuista Fusion ja Cobra.

Tällä kertaa taideosastolla Anu ja Cobrat

Haukkari test lab

Edellisen kamahomocornerin yhteydessä tuli palautetta uuden kevyen CAMPin nokasta ja siitä, miksi kyseinen muotoilu saattaa olla vaarallinen.

Pari vuotta sitten paskottiin yksi lankaporttinen CAMP ns. käsityönä, tällä kertaa oli mukana aavistuksen verran järeämmät metodit. Suuri kiitos testin mahdollistaneelle Pekkaniska Oy:lle (pekkaniska.com), Antti Koivumäelle ja Markus Bergille!

Videon ei ole tarkoituskaan olla mikään virallinen testi, mutta kyllä tuo ainakin itsellä herätti sen verran ajatuksia, että tilaukseen lähti värikoodatut Ozzit.

Haukkari testlab 2012: How to break biners with low forces.

Utrustningböghörnet

Noniin, pitkästä aikaa pientä kamahomoilua. Tässä on kauden aika kerääntynyt enemmänkin roipetta, joten käydäänpäs läpi mitä trenditietoisen espoolaisen tulisi ottaa räkkiin mukaan.

Aloitetaan ihan vanhimmista, eli ballnutseista. Nää tuli räkkiin jo varmaan pari vuotta sitten, eikä sieltä ole sen jälkeen poistuneet. Ihan ykköskamaa monella vaikealla halkeamalinjalla, missä halkeama ohenee niin pieneksi ettei C3:lla tee enää mitään ja toisaalta kiiloille ei löydy sopivia koloja. Nää yhdistettynä pieniin C3:iin on tehnyt monesta vanhasta poor protection-reitistä täysin turvallisen. Miinuksena pitää sanoa että nää on vaikea irrottaa, se pallo on sen verran pehmeetä matskua että tuntuu jäävän herkästi jumiin. Toisaalta, silloin kun näitä tarvii, se kaman irroittaimisen vaikeus on ehkä viimeisenä mielessä...

 Ballnutsit

C3:siakin on pakko vähän vielä hehkuttaa. Lila ja vihreä tulee nykyään jokaiselle vähänkään vaikeammalle reitille mukaan. Isommat koot on mun mielestä parempi korvata esim alluilla.

 Meikän lemppari C3:set

Allut ei paljon esittelyä kaipaa, mutta nykyäänhän valinnan vaikeutena on päättää haluaako Fixen allut, vai Tomtemcamsin valmistamat Basicit. Pieniä eroja on, mutta molemmat vaikuttavat oikein päteviltä vekottimilta. Tai ainakin paremmilta kuin Mastercamit tai muut vastaavat kopiot. Itse asiassa BD:n Camalot X4 tuntuu olevan se ainoa todellinen uhka alluille. Me tilattiin suoraan tehtaalta pari off-set Basiciä, ja pakkoa sanoa, että nää on parasta kamaa mitä räkistä on ikinä löytynyt.

 Uudet offset allut, tai tarkemmin sanottuna Basicit

Totemcamsin tehtaalta siunaantui mukaan myös pari Totemcamiä. Mä olin näiden suhteen aika epäileväinen, mutta mahdollisuus painottaa kaksi leukaa oli jo itsessään sen verran päheä ominaisuus (teknossa kahden leuan placementit tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus) että pakkohan noita oli tilata.

 Totemcams

Bulkkimainen ulkonäkö kuitenkin hämää, nää veijarit on notkeimpia liikkuvaleukaisia mitä oon ikinä käyttäny.

Itse asiassa, näissähän on aika pitkälti toteutettu se, mitä C3:set yritti. Kaksivartinen rakenne, mikä olis niin löysä, ettei se haittais. C3:set on kuitenkin aikamoista rautakankea näihin verrattuna. 

Samoin Totemcamien leuat ovat sen verran ohuet ja tiiviisti nipussa, että leukojen kokonaisleveys on samaa luokkaa Allun kanssa, eikä C3:n kanssakaan ole kuin milli eroa. 

 

Sen sijaan ero Camalot C4:siin on aikamoinen... 

Onko nää nyt sitten parasta shittiä mitä maa päällään kantaa. No ei, mutta aika lähellä. Iso varren koko nimittäin tarkoittaa sitä, ettei nää istu valjaissa yhtä nätisti kuin kilpailijat. Painoakin on reilu 10 grammaa enemmän  kuin vastaavan kokoisella C3:lla, tai allulla. Tosin C4:n kanssa mennään aika tasoihin. Eli ei välttämättä pitkille reiteille, mutta yhden kp:n R/X-juttuihin ja teknoon aivan mahtavia pelejä.

Varsi on kieltämättä aika jytky, mutta mahdollistaa kaksi eri klippipaikkaa, sekä ainoastaan kahden leuan painotuksen. 

Myöskin french-free hommissa slingihässäkkä on ihan eri maata kuin kilpailijoilla

Tricamsien kanssa tuli nyt pelattua kesällä enemmänkin. Näähän on sellaisia vekottimia, mitä ei käytä, ellei pakoteta. Parhaiten  tuleekin käytettyä kun jättää kaikki liikkuvaleukaiset matkasta. Mä oon itse asiassa kiivennyt aika paljon nyt kesällä sillain että käytän vaan hexoja, tricamejä ja kiiloja. Ihan vaan että sain niihin paremman tatsin. Talvella camut on kuitenkin yhtä tyhjän kanssa ja silloin olis kiva jos passiivitset palikat sujahtais edes vähän nopeammin kuin ennen. Noh, pakko sanoa, että vaikka näiden asennus on hidasta ja pumpussa erittäin vittumaista, niin kyllä niitä uskomattomiin paikkoihin saa. Niin ja onhan nää kevyempiäkin ku camut.

 Tricamsit on muuten saanut perheenlisäystä ja uusi musta koko on pienempi kuin pinkki, joka on monen suosikkipeli. Itse asiassa pinkille tricamille on perustettu jopa fanisivut!

Mutta hetkinen, C.A.M.P. is for camping. Siitä huolimatta Campin Photon wire saa ajattelemaan, pitäiskö sitä sittenkin alkaa kiivetä retkeilykamoilla…

 Normaalikokoinen, värikoodattu lankaporttinen ja painoa 29 g! 

Vertailun vuoksi: vasemmalla vanha Campin lankaporttinen, 43 g, Camp Photon 29 g, Dmm Phantom 26 g ja Camp Nano 23 g (saa muuten nykyään myös värikoodattuna). Itsellä Phantom menee kesällä vielä jotenkuten, mutta talvella alkaa helposti itkettää hanskojen kanssa.

DIY Handbagage

Jos on tarkoitus lentää kiipeilykohteeseen, joutuu ainakin hieman elämään lentoyhtiöiden sääntöjen mukaan. Kilot tulee vastaan vaikka kuinka olis kaikki takit päällä ja taskut täynnä sukkia. Tämä taas koskee tietysti ainoastaan köyhiä, sillä kyllähän rahalla saa lisäkiloja, tai jopa ylimääräisen laukun.

Koska mulla ei oo rahaa, eikä intoa kantaa ylimääräistä laukkua, tuli järkevimmäksi vaihtoehdoksi tehdä käsimatkatavaralaukku, joka olisi mahdollisimman iso (20x40x55) mutta toisaalta mahdollisimman kevyt ja mahdollisimman pieneen tilaan menevä.

 Laukku on helpoin tehdä ompelemalla se suoraan oikean kokoisen laukun päälle

Tadaa! tilavuutta laukussa on n. 40 litraa, ja ilman kantoremmejä painoa 188g. Pakkautuukin melkein nyrkkiin. Kestävä kangas ja mun laatuompeleet kestää helposti sen 100kg, joten tollahan kantaa ihan mitä vaan.

Tää idea tuli vasta loppumetreillä, mutta kannattaa tietysti ottaa mahdollisimman pieni läppäri, ja mahdollisimman iso läppärilaukku. Taustalla näkyy vanha laukku, uuteen laukkuun menee läppärin lisäksi mukavasti sälää. Käsittääkseni sama koskee myös kamerapuolta, eli pokkari mukaan, ja sille iso kameralaukku :)

Köyden keskikohdan merkitseminen

Nonniin, nyt olisi luvassa jotain historiallista, eli Haukkarin ensimmäinen vierailija-bloggaus! Seuraava niksi on Pauli "Gynther" Salmisen käsialaa.

*       *       *

Köyden keskikohdan merkitseminen helpottaa köyden käsittelyä ja nopeuttaa toimintaa esimerkiksi laskeutuessa ja näin ollen tekee köysitoiminnasta turvallisempaa. Keskikohdan voi merkitä kahdella tavalla, erityisellä köyden merkitsemiseen tarkoitetulla merkintätussilla tai kirkkailla langanpätkillä. Tussimerkintään verrattuna merkkaamiseen käytetyt langat on helpompi havaita kuluneesta tai tummasta köydestä. Langat myös näkee paremmin hämärässä tai otsalampun valossa. Toisin kuin tussimerkinnät, langat voi myöhemmin poistaa tai niitä voi siirtää, jos köyttä esimerkiksi lyhennetään toisesta päästä ja keskikohdan paikka muuttuu.

Tarvikkeet:
Kirkasta apunarua (samaa materiaalia kuin kiipeilyköysi), neula, pujotin narun laittamiseen neulansilmään, sakset

Kuva 1 Kirkasta apunarua (samaa materiaalia kuin kiipeilyköysi), neula, pujotin narun laittamiseen neulansilmään, sakset.
Aloita merkkaaminen irroittamalla apunarusta noin kymmenen senttiä pitkiä säiekimppuja jotka mahtuvat neulansilmästä.  Etsi köyden tarkka keskikohta.

Kuva 2 Pujota neula ja merkkausnaru köyden manttelin säikeiden alta. Älä pujota ytimen läpi, koska se estää mahdollisen ytimen ja manttelin välisen liikkeen.

Kuva 3 Pujota merkkausnarua neulalla hieman siksakkia ja mielellään hieman köyden pituussuuntaan. Tällöin merkkausnaru pysyy parhaiten paikoillaan.

Kuva 4 Laita köyteen 3-5 merkintänarua. Jätä narujen väliin hieman välimatkaa niin köysi luistaa hyvin varmistuslaitteen lävitse.

Kuva 5 Katkaise langat sopivan mittaiseksi ja merkintä on valmis.

Kuva 6 Keskikohta on helppo havaita.

Kuva 7 Hämärässä langat on helppo havaita verrattuna tussimerkintään. Tämä merkintä toimii hyvin myös puoliköysissä ja tarvittaessa myös staattisessa köydessä, kuten haulausköydessä.



Pauli Salminen 3.8.2011

Googledocs och mental förberedning

Niille jotka eivät tiedä mikä googledocs on, niin sehän on sellainen netissä säilytettävä tiedosto, yleensä exceltaulukko, jota pääsee kaikki reissuun lähtijät muokkaamaan. Isompia reissuja ajattellen googledocs on aika kätevä tapa hoitaa yhteydenpitoa reissuun lähtijöiden kesken. Sinne kirjoitetaan ylös kuka ottaa mitäkin mukaan, mitä tarttee ostaa, mistä löytyy topot, linkit reissukertomuksiin ja fiilistelyvideoihin jne jne. Toisin sanoen, kaikki mahdollinen tieto, mitä reitille tai reissuun lähtiessä pitää ottaa huomioon, löytyy yhdestä paikasta. Aika kätevää.

Vaikka docsit onkin näppärä tapa hoitaa käytännön asioita, on sen suurempi anti nimen omaan henkisellä puolella. Kun päivittäin kelailee minkalaisissa olosuhteissa sitä tullaan kiipeämään, ja on mahdollisimman realistinen käsitys siitä mitä kiipeily tulee olemaan, on paikanpäällä huomattavasti vahvempi. Ja nimen omaan henkisesti vahvempi. 24 tuntia kiipeilyä ei oo niin paha, jos etukäteen jo tietää että sen verran siinä menee. Sen sijaan 24 tuntia kiipeilyä voi tuntua aika pirun raskaalta, jos kuvittelee että reitti menee kymmenessä tunnissa.

Reissukertomukset on hyvä tapa saada jonkinlainen käsitys siitä miltä reitti tulee tuntumaan. Vaikeinta onkin saada selville, että minkälaisessa kunnossa kertomuksen kirjoittaja on ollut. Jokainen varmaan ymmärtää että esim kommetti "kiivettiin reitti lepopäivänä tyttöystävän kanssa" voi tarkoittaa oikeastaan ihan mitä vaan, riippuen vähän siitä onko kommentin takana viime vuonna kiipeilyn aloittanut Erkki Keravalta, vai Tommy Caldwell.

Tietysti jos joku tuttu tai puolituttu on kiivennyt jo reitin, kannattaa lypsää kaikki mahdollinen tieto. Isoilta reiteiltä yritän saada myös selville mahdollisimman tarkasti, kuinka reitiltä pääsee pois; voiko mistä tahansa laskeutua, vai onko jossain vaiheessa ohitettu ns. "point of no return" jolloin pakit tarkoittaa sitä että reitiltä poistutaan yläkautta. Tässä mielessä helpoimpia on tietysti reitit, jotka laskeudutaan lopuksi kiipeilylinjaa pitkin alas. Ständit on yleensä valmiina ja kiipeilyä voi jatkaa niin kauan kun hyvältä tuntuu. Aina pääsee alas.

Onnettomuustilanteita varten kannatta jo etukäteen vähän miettiä että miten selfrescutus hoidettaisiin eri paikoissa. Ja myöhemmin itse reitillä, usein kun varmistan, yritän jo valmiiksi miettiä että miten pelastus hoidettaisiin, jos liidaaja pannuttaisi itsensä tajuttomaksi, juuri nyt.

Vaikka tää nyt kuulostaakin siltä että pelastushommia pitäisi miettiä enemmän kuin itse kiipeilyä, jonkinlainen fakta lienee se, että aika harva kelailee pelastautumista pätkääkään. Luotetaan siihen ettei mitään satu. Tai jos sattuu ni kopteri hakee. Greidiä katotaan ja mietitään meneekö saittina, siinäpä usein valmistautumiset isoille reiteille.

Tulevan reissun exceltaulukko koostuu kuitenkin pelastusharjoitusten sijaan ylisuuresta ostoslistasta. Koska kaikkea ei voi saada, päätettiin että ensin kirjoitetaan ylös kaikki, mikä olisi kiva saada. Ensin ostetaan pakolliset (mitä ilman reissu ei onnistu) ja sen jälkeen voidaan katsoa mihin jää rahaa jos jää.

Hommahan alkoi niin että alkuvaiheessa toivelistalle ilmestyi uusi objektiivi kameraan. Ja, koska reissu on pian, se myös tilattiin saman tien, siis ennen kuin lista oli edes valmiina. Pakolliset ostokset on jostain syystä jäänyt hoitamatta, mutta mulla on nyt uudet jääraudat, ja Anulla uusi kypärä. Olishan se vanhakin kypärä toiminut, mutta tässä on tribaalikuviot.

Rengöring av sensor

Mun on pitäny jo pidemmän aikaa puhdistaa kameran sensori. Kenellekään ei varmaan liene yllätys että olosuhteet missä mä kuvaan on aika kaukana studio-olosuhteista. Boulderkisat ja jatkuva linssien vaihtaminen lienee aika lailla pahin tilanne sensorin puhtautta ajatellen.

No, diy-miehenä en tietenkään vienyt kameraa mihinkään kameraliikkeeseen, enkä edes tilannut mitään asiaan kuuluvaa puhdistuskittiä. Ja miksi olisinkaan, apteekista saa isopropyylialkoholia parilla eurolla ja steriilejä haavasiteitä löyty kotoa.

Lähtötilanne f/6.7

Puhalluspumpulla sai isoimmat roskat pois

Opiskelijakortista saa hyvän lastan

  

 Haavaliinoja

Puhdas side tikun nokkaan

Ja viinaa tikun päähän

Erillinen laukaisin on kätevä ettei tartte pitää sormea liipaisimella. Vielä kätevämpää olisi avata peili suoraan menusta... Löytyy muuten niinkin hankalasta kohdasta kuin "sensorin puhdistus"

Eiku sensorin kimppuun! 

Lopputulos.

Motherfucker!! Pakko myöntää että alko vähän hiki nousta otsalle, varsinkin kun sensori näytti vain sotkeentuvan enemmän sitä mukaa kun hieroin sitä tikulla. Tässä vaiheessa päätin ensimmäistä kertaa lukea ohjeet sensorin puhdistukseen...

Niin tosiaan, ideahan siis oli että lasta on saman levyinen kuin sensori. Ei muuta ku uusi lasta kehiin.

Tadaa! f/6.7

No joo, ei se ihan puhtaaksi tullu f/22

Niin, ja menin tosiaan sitten leikkaamaan käytössä olevan opiskelijakortin...Olishan tossa ollu toi vanhakin.